DNA:n käyttö sukututkimuksessa

Viime kesän sukujuhlassa kuulimme Satu Perttusen esitelmän DNA:n perusteista ja käytöstä tämänpäivän menetelmillä sukututkimuksessa. Ohessa vähän kirjoitusta samasta asiasta lyhyemmässä muodossa. DNA:n tuloksia saadaan ottamalla näytteitä eri ihmisiltä ja niitä sitten verrataan aikaisemmin testattuihin. Tuloksia sitten ryhmitellään ja luokitellaan yhä tarkemmin ja siten tulokset elävät jatkuvasti.

DNA- tutkimuksen käyttö sukututkimuksessa

Sukututkimus on lisääntynyt ja helpottunut viime vuosina kovasti koska arkistoja on saatettu nettiin yleiseen käyttöön. Viimeisin suuntaus on tämä DNA:n käyttö sukututkimuksen osana, varsinkin silloin kun arkistoista ei löydy enää tietoja.

DNA-sukututkimuksessa tutkitaan henkilön DNA-näytettä. Tutkimus on kenen tahansa teetettävissä, kohtuuhintaan, kotoa käsin. DNA sisältää ihmisen perimän, geenit, jotka lapsi saa biologisilta vanhemmiltaan.
DNA-sukututkimus antaa vastauksia periaatteessa kahteen kysymykseen:

1) tutkimus kertoo henkilön esihistoriasta. Se kertoo, mihin ihmiskunnan alkuhämärässä syntyneeseen ”klaaniin” ja sen sukuhaaroihin henkilön suora isälinja ja suora äitilinja kuuluvat. Tutkimuksen myötä selviää, minkälaisen vaelluksen esivanhemmat ovat maapallolla tehneet, ennen kuin on päädytty nykyisille asuinsijoille.

2) tutkimus löytää geenisukulaisia, kun eri DNA-näytteitä verrataan keskenään. Samalla tutkimus antaa ennusteen siitä, kuinka läheistä sukua kukin DNA-sukulainen on, kuinka monta sukupolvea sitten henkilön ja kunkin ”osuman” yhteinen esivanhempi on elänyt. .

Teoriapohja: 

DNA-sukututkimus perustuu neljään kulmakiveen: 

  • Jokainen kantaa tietoa esivanhemmistaan geeneissään.  Sukupolvesta toiseen lapsi on perinyt geeninsä biologisilta vanhemmiltaan, puoliksi kummaltakin, satunnaisesti.
  • On yksittäisiä geenejä, jotka lapsi perii aina vain isältään tai aina vain äidiltään. Niinpä nämägeenit ovat kopioituneet läpi sukupolvien isälinjassa geneettiseltä ”Aatamilta”, äitilinjassa geneettiseltä ”Eevalta” asti. Tähän perustuu suoran isälinjan ja suoran äitilinjan tutkimus.
  • Mutaatio on sukuhaaran”korvamerkki”.Geenin kopioitumisessa vanhemmalta lapselle tapahtuu satunnaisesti virheitä, mutaatioita. Mutaatio periytyy edelleen tämän lapsen jälkeläisille. Mutaatioista kyetään päättelemään, kuinka kauan sitten kyseinen sukuhaara syntyi ja kuinka monta sukupolvea sitten kahden ”geenisukulaisen” yhteinen esivanhempi on elänyt.
  • VertaamallaDNA-näytteiden kokonaisperimää, löydetään etäserkkuja. Samoista esivanhemmista polveutuvissa (serkuksissa) on vielä monen sukupolven kuluttua niin paljon yhteistä kokonaisperimää, että sukulaisuus kyetään päättelemään.

 

Testaus: 

Sukututkimuksessa käytettäviä DNA-testejä on kolmenlaisia:

1) isälinjan tutkimus (Y-DNA)

2) äitilinjan tutkimus (mtDNA)

3) kokonaisperimän tutkimus (”serkkuhaku”, Family Finder)

Testin tilaus ja tulosten raportointi asiakkaalle tapahtuu internetin välityksellä. Tilauksen jälkeen sinulle tulee postissa näytepakkaus. Näyte pyyhkäistään itse posken sisäpinnasta. Vastauslähetyksenä näyte palautetaan testilaboratorioon. Jokainen asiakas saa oman henkilökohtaisen tulossivun Internetiin. Sähköpostilla tulee myös aina ilmoitus asiakkaalle, kun uusia tuloksia on internetissä nähtävissä. Tulossivuilta saa automaattisesti sähköpostiyhteyden muihin testin tehneisiin, joiden testinäyte on kertonut sukulaisuudesta.

DNA-tutkimus ja sen tulos ei ole kertaluontoinen ilo. Harrastus jatkuu vuosikausia. Oman DNA-näytteen tiedot säilytetään tutkimuslaitoksen tietokannassa. Uusia tuloksia kerrotaan aina, kun oman testin jälkeenkin tehdyistä testeistä löytyy uusi geenisukulaisia (tämä kannattaa huomioida, kun arvioi testin hintaa!).

Ihmisen genomi kyettiin avaamaan vasta v. 2001. Maailmassa on tällä hetkellä tehty ilmeisesti pari miljoonaa sukututkimusharrastukseen liittyvää DNA-tutkimusta. Suosituin suomalaisten käyttämä tutkimuslaitos on amerikkalainen FamilyTreeDNA. Se on maailman suurin alan yritys. Sen tietokannassa on yli puoli miljoonaa testinäytettä. Noin 90 % harrastajista on valinnut sen*)

 Suomi DNA -projektissa on tällä hetkellä mukana lähes 4000 harrastajaa.

*) Mitä enemmän tutkimuslaitoksen tietokannassa on muita testituloksia ja mitä suositumpi tutkimuslaitos on, sitä enemmän ja tarkempaa tietoa omasta testistä on mahdollista saada, nyt ja tulevaisuudessa. Vähitellen tutkimuslaitokset tekevät sopimuksia tulosten yhteiskäytöstä.

Suhde perinteiseen sukututkimukseen

1) DNA-sukututkimus ei millään muotoa voi korvata tai olla vaihtoehto perinteiselle sukututkimukselle. Sen pääfokus on selvästi kauempana menneisyydessä. Ellei sukusi esihistoria kiinnosta sinua lainkaan, ei testiä kannata tehdä. Sukupuutasi DNA-testi ei piirrä.

2) DNA-sukututkimus voi rikastaa perinteistä sukututkimusta. Se tuo esille samoista esivanhemmista polveutuvia sukulaissukuja. Se löytää etäisiä, ennen tuntemattomia sukulaisia. Sukulaisuuden alkuperää voi sitten yhdessä tämän ”osuman” kanssa selvittää perinteisen sukututkimuksen keinoin, mikäli yhteinen esivanhempi on ”kirkonkirjahistorian” kattamalla ajalla.

3) DNA-sukututkimus voi vahvistaa perinteisen sukututkimuksen epävarmoja sukulaisuustietoja. Se voi myös kumota tietoja tai vankkoja uskomuksia, joiden varaan perinteistä sukututkimusta on  rakennettu.

 

Vähäkangas suvun testien tuloksia pääpiirtein.

Testauksia on tehty vasta vain muutama, lisää tarvittaisiin. Isä-linjan Y-DNA kaksi testausta, Habloryhmänä Y-DNA37  N-M178, Y-DNA67 N-Z5893(M178). Minun oma Y-DNA67 I-M253. Vähäkangas äiti-linjantuloksia mtDNA K1b2a1 ja lyhyt äitilinja mtDNA H1c3b sekä mtDNA H2a1a. Serkkutesti (FF) löysi kaikki tutkitut henkilöt ja esitti heitä 1-2sukupolven etäisyydellä sukulaiseksi.

Johtopäätösten tekemiseen näistä näytteistä emme vielä ole valmiita.
Seuraavassa osiossa on lainattu muiden asiantuntijoiden lausumia suomalaisten tutkimustuloksista.

 

Suomen väestön haploryhmät (klaanit)
Suomalaisten haploryhmiä on tutkittu useassa otantatutkimuksessa 2000 -luvulla. Väestön jakautumista haploryhmiin on tutkittu myös maakunnittain. Tuloksista on julkisuuteen näkyvästi päässyt tieto, että länsisuomalaiset ja itäsuomalaiset poikkeavat isälinjan geeniperimältään toisistaan hyvinkin paljon. On muistettava, että isälinjan haploryhmää tutkitaan Y-kromosomin geeneistä, jotka eivät säätele ihmisen fyysisiä tai henkisiä ominaisuuksia! Ne kertovat tässä tapauksessa lähinnä siitä, että Suomea on asutettu eri aikoina ja eri suunnilta.

Eri osissa maata vallitsevat haploryhmien valtasuhteet ovat muodostuneet aikojen kuluessa kerroksittain, ”alkuasutuksen” ja väestön liikkeiden tuloksena. Suomi ei ole ollut tyhjä ja asumaton silloinkaan, kun Suomeen on sen nykyinen valtaväestö saapunut.  Lappalaisia on asunut aivan Etelä-Suomea myöten, josta heidät sitten on työnnetty pohjoisemmas.

Väestöjä ja haploryhmiä ei pidä tulkita siten, että suuret, samaan haploryhmään kuuluvat ihmisjoukot olisivat vaeltaneet vuosisatoja ja -tuhansia yhdessä, siirtyneet seudulta toiselle. Kun puhutaan suomalaisten tulosta Suomen maaperälle, ei pidä mielessään nähdä yhtä  (tai muutamaa) yhtenäistä ihmisjoukkoa, joka jossakin vaiheessa siirtyi jostakin Suomeen.

Tässäkin kohden on huomattava, että geenitutkimus on tieteenalana uusi. Koko ajan on lupa odottaa, että geenitutkimuksen ja muiden menneisyydestä kertovien tieteiden yhteistyö antaa lisää tietoja Suomen asutushistoriasta.
Miesten klaanit (isälinjat) Suomessa

Noin 98 % Suomen nykymiehistä kuuluu johonkin Suomen neljästä yleisimmästä haploryhmästä. Ne ovat N, I, R1a ja R1b.  Yhteensä Suomen miesväestöstä on löytynyt kymmenkunnan haploryhmän edustajia.

klaanit

 

Usein sanotaan, että kaikkihan me olemme sukulaisia, viimeistään Aatamin ja Eevan kautta. Noiden neljän Suomen yleisimmän mieshaploryhmän miesten osalta voi sanoa, että ei aivan niin pitkälle tarvitse mennä:  N,I ja R haploryhmien yhteinen esi-isä oli Filemon (F), joka eli Lähi-idässä n. 30-40.000 vuotta sitten.
Noin 60 % miehistä kuuluu haploryhmään N (”Niilon poikia”). Tämän klaanin esi-isät ovat kulkeneet pitkän tien Suomeen. Lähi-idästä lähdettyään he koukkaisivat Kiinasta asti Siperian kautta Suomeen. On myös sellaisia näkemyksiä, että tämän mutaation kantajat eivät ole Kiinaan asti itään edenneet ja sieltä pohjoista reittiä Suomen suuntaan siirtyneet, vaan että haploryhmä on syntynyt lännenpänä ja Suomeen kulkeutuneiden ryhmän edustajien reitti on ollut eteläisempi.  Perushaploryhmä syntyi Siperiassa n. 10 000 vuotta sitten. ”Niilon poikia” voi hyvällä syyllä kutsua ”mammutinmetsästäjiksi”. Tarkemmin suomalaismiehet kuuluvat N-haploryhmästä mutaation kautta syntyneeseen alaryhmään ryhmään N1, sen sisällä valtaosa miehistä alaryhmään N1c1. (N -haplo-ryhmän sisällä on alaryhmien tunnukset jouduttu järjestämään uudelleen: N1 oli aikaisemmin N3).


Noin 29 % suomalaismiehistä kuuluu haploryhmään I (”Iivarin poikia”)
. Poika, joka tämä mutaation sai, syntyi Balkanilla 25–30 000 vuotta sitten, kun mannerjäätikkö oli laajimmillaan. Sieltä haploryhmä levisi vuosituhansien kuluessa länteen ja sitten pohjoiseen, kun ilmasto lämpeni ja jään reuna pakeni. Suomalaiset kuuluvat haploryhmään I1, joka syntyi oletettavasti Pohjois-Ranskassa. 5000-6000 vuotta sitten haploryhmä oli Tanskan salmien luona ja siirtyi siitä Ruotsiin. Suomeen tätä germaanis-skandinaavista asutusta levisi useana aaltona, jo ennen viikinkiaikaa. Suomen yleisin I-alaryhmä on I1d3a, joka on ilmeisesti syntynyt jo Suomen kamaralla.


Noin 7 % suomalaismiehistä kuuluu haploryhmään R1a ja 4 % halporyhmään R1b (”Raulin poikia”)
.Kalevi Wiik esittää näkemyksen, että R -makroklaanista haarautunut R1a -haploryhmä asui jääkauden aikana Ukrainan seutuvilla ja että R1b olisi jo tuolloin ollut Iberian niemimaalla.

Suomen neljän suurimman miesklaanin yhteinen esi-isä on ajallisesti kaukana. Hän oli F (”Filemon”), joka syntyi jo Lähi-idässä. Hänestä on saanut alkunsa suuri valtaosa nykyisistä ei-afrikkalaisista miehistä.


Miesten tulosuunnat 

On selvää, että jo ammoin eri haploryhmiin kuuluneita yksittäisiä miehiä on vaeltanut kauaskin oman haplonsa alueelta ja asunut jonkun muun haploryhmän valta-alueella. Pieni osa läntistä perimääkin on siten voinut kiertää Suomeen Suomenlahden itäpuolelta ja itäistä perimää lännestä. Silti voidaan sanoa, että

–          noin 65 % miesväestöstä on tullut Suomeen idästä tai kaakosta

–          noin 35 % miesväestöstä on tullut Suomeen lännestä 

 

 

N-haploryhmän edustus itä-Suomessa on 71 %, suurempi kuin Suomessa keskimäärin. Läntisen I-klaanin osuus Itä-Suomessa on 19 %. Länsi-Suomessa kumpaakin päähaploryhmää on yhtä paljon, 40 %.

Maakunnittain tarkasteltuna läntisen I-haplon osuus on suurin Satakunnassa (52 %). Yllättäen Lounais-Suomessa on voimakas itäisen N-haplon edustus, vaikka sen luulisi olevan ”Iivarin” poikien valta-aluetta. Tämän uskotaan olevan Virosta tulleiden asutuspulssien vaikutusta.


 

Mieshaplojen osuudet eri puolilla Suomea   

osuudet
Naisklaanit (äitilinjat) Suomessa 

Suomalaisten äitilinjat ovat selvästi ”länsieurooppalaisempia” kuin suomalaisten isälinjat.

Monissa lähteissä – niin tässäkin paikoin – puhutaan ”Suomen naisten haploryhmistä”. Oikeasti kyseessä on koko väestön äitilinjojen jakautuma.  Sekä poika- että tyttölapset saavat mitokondrionsa eli perivät äitilinjaisen haploryhmänsä äidiltään, mutta vain tyttärien kautta mitokondrion DNA välittyy seuraaville sukupolville. Koko väestön (sekä naisten että miesten) äitilinjan haploryhmien jakautuma on siis sama kuin naisten haploryhmäjakautuma.


40 % Suomen nykynaisista kuuluu naishaploryhmään
 H (”Helenan tyttäret”), joka on yleisin äitilinjan haploryhmä myös koko Euroopassa (44 %).


Noin 28 % suomalaisnaisista kuuluu hieman itäisempään naishaploon U
(”Ursulan tyttäret”). Tämä on Euroopan keskimääräisestä naisväestöstä selvästi erottuva suomalaispiirre. Saamelaisväestössä U-haploryhmä on voimakas (53 %), kun muualla Suomessa yleisintä H-haploryhmää esiintyy saamelaisnaisilla vain 5 %.


Suomen kolmanneksi yleisin naisten haploryhmä on W (10 %),
 joka sekin on Suomessa yleisempi kuin Euroopassa keskimäärin. V- ja J -klaanit tulevat seuraavaksi.


Miehet tulivat idästä, naiset lännestä 

Tätä ristiriitaa on selitetty sillä, että idän miehet ovat hakeneet vaimoja kaukaakin lännestä metsästys- ja tutkimusmatkoillaan. Lännestä tuodut vaimot ja heidän H-perimää jatkaneet tyttärensä ovat sitten siirtyneet N-miestensä kanssa kohti Suomea vuosituhansien kuluessa. Vai: olisivatko läntisen H-haploryhmän naiset tulleetkin Suomeen valtaosin läntisen I-haploryhmän miesten mukana? ”Iivarin pojat” ja ”Helenan tyttäret” ovat helpommin löytäneet toisensa jo siirtyessään Suomea kohti. Helenan tyttäriä itäisempi, vanha U -naishaploryhmä (mm. saamelaisjuuret) on saattanut muodostaa suurimman osan ”Niilon poikien” vaimoista.

 

Esko Saari

Lähteenä on käytetty eri sukuseurojen julkaisuja ja henkilöiden Seppo Liukko, esitelmä Liukko-sukukokous Kuopio 24.8.2013, Tapani Ikonen, Ikosen sukuseura-websivut. Ahti Kurrin kotisivut.